Aloitin uuden tarinan/legacyn. Pahoitteluni Tarinoita Veronalasta loppumisesta, mutta pidän tästä tarinasta enemmän.. Toivottvasti luette ja kommentoitte tätäkin!
_____________________________________________________________

Kerran, kauan sitten, eli suuri Jokeloiden suku. Kuitenkin, koko suku menehtyi suuressa tulipalossa, jonka syytä ei tähänkään päivään mennessä olla ratkaistu. Mutta sillon kohtalokkaana yönä, vain yksi selvisi. Se oli Maria Jokela. Maria eli lastenkodissa 18-vuotiaaseen asti, mutta nyt, nyt hän on päässyt muuttamaan omaan taloon, ja aloittamaan Jokeloiden sukua aivan alusta....

Maria käveli levottomin askelin kohti uutta kotiaan. Enää kulman taakse, ja Maria olisi kotona. Maria saapui tonttinsa eteen ja henkäisi kauhusta. Tontti oli tyhjä. Ei puita tai kukkia, ei mitään. Maria tartui postilaatikon reunasta kiinni ja painoi kätensä sydämmelleen. Mariaa heikotti, ja hän tunsi pyörtyvänsä.

Pahimman jätkytyksen laannuttua, Maria otti taskustaan kukkaron, ja laski viimeiset rahansa. "1 500" Maria ajatteli. Sillä ei saisi mitään! Ei edes seiniä tai kattoa, ja nyt oli kuitenkin jo syksy.

Maria sai niillä vähäisillä rahoillaan vain nämä. "Ei voi olla..." Maria ajatteli asetellessaan tavaroitaan pihalle. "Yöt ovat kylmiä" Maria tokaisi työntäessään sänkyä paikalleen. Maria nosti kokoontaitettavan tuolin ylös ja istahti siihen. Maria laski pään käsiinsä ja itki katkeria kyyneliä. "Miksi? Miksi tämä kaikki tapahtuu minulle?" Maria vaikersi itkuisena.

Maria istahti sängylleen. Mikään ei tuntunut enää miltään, kaikki oli jostain sieltä kaivettu. Maria mietti sitä kohtalokasta iltaa. Maria oli tuolloin viiden, eikä muistanut illasta oikein mitään vaikka kuinka yritti. Sänky tuntui pahalta selkää vasten joten Maria nousi ylös. Maria katsoi kelloa ja tajusi ettei ollut syönyt kolmeen tuntiin. Nälkä kurni jo vatsassa.

Marian kokkitaidoilla ei oikein ruokia laitella. Maria joutui tyytymään vain paahdettuun leipään. Maria istahti vanhalle tuolille ja alkoi syömään. Kohta tuoli räsähti rikki ja Maria tipahti maahan. Maria purskahti itkuun. "Miksi mun elämän pitää olla tällästä?" Maria vaikersi.

"Hei" Maria sanoi ensimmäiselle näkemälleen ihmiselle. "Asuuko täällä päin ketään muita?" Maria kysyi tytöltä. "Ei ainakaan täällä.. Ja kiitos sinun, minule tulee 10 kilometriä pidempi kierros" tyttö sanoi happamana. "Ai.." Maria sanoi pahoittelevasti. "Teiltä sitten paloi kaikki rahat tulipalossa. Siis kun et tämän parempaa asuntoa saanut. Sinähän olet Maria Jokela?" tyttö kysyi huvittuneena. Odottamatta vastausta tyttö kääntyi jättäen lehden maahan. Sen jälkeen hän poistui nauraen.

Maria käveli järkyttyneenä sängylleen ja vetäisi sen alta pahvilaatikon. Siellä Maria säilytti paria vanhaa päiväkirjaa, jotka hän oli löytänyt sukunsa entisen kartanon mailta. Maria etsi niistä vastausta kysymyksiinsä, mutta ei. Maria ei saanut kerrassaan mitään mieleensä. Surullisena Maria laittoi kirjat takaisin ja meni tervehtimään vieraita jotka olivat saapuneet Marian tontille.

"Hei!" Maria sanoi eräälle naiselle. "Hei!" nainen vastasi. "Oletteko uusi täällä?" nainen jatkoi. "Kyllä.. Muutin vasta" Maria vastasi vaivautuneena. Nainen hymyili ja esitteli itsensä Elisa Laineeksi (Mä en ole sitten varma menikö toi nimi oikein : D ).

Maria kiiruhti tervehtimään muitakin paikalle saapuneista. Myös tämä mies tuli tervehtimään Mariaa, mutta töykeyttään ei edes esitellyt itseään.

"Hyvää päivää." mies sanoi ystävällisesti Marialle. "Hei.." Maria vastasi ujosti. "Antero Moilanen" Antero sanoi ojentaessaan kätensä. "Maria Jokela" Maria vastasi.

Antero meni juttelemaan muiden paikalla olleiden kanssa. Maria meni Elisan luo. "Katso! Tuolla on Töhöhyyppä!" Maria kiljahti. Elisa kääntyi katsomaan, ja silloin Maria heitti vesi.ilmapallon päin Elisaa."Hei! Epäreilua!" Elisa nauroi. Siitä alkoi tyttöjen välinen vesisota.

"Kuinka sinun kaltaisesi tyttö voi asua tälläisessä paikassa?" joku mies kysyi. Maria katsoi häntä hölmistyneenä ja vastasi: "Kuinka sinun kaltaisesi limanuljaska kehtaa puhua minulle?" Mies katsoi Mariaa vihaisena ja pakeni paikalta.

"Moikka Maria!" Elisa sanoi. "Moikka. Tulethan taas huomenna?" Maria kysyi toiveikkaana. "Tulen tietysti. Nähdään!" Elisa sanoi lätiessään.

Maria meni Anteron luo juttelemaan. Kaikki muut olivat jo lähteneet pois. "Minun täytyisi varmaan lähteä. Tyttäreni odottaa minua" Antero sanoi. "Ai.." Maria vastasi harmistuneena.

"No hei sitten" Maria sanoi miehelle. "Hei. Nähdään huomenna!" Antero sanoi halatessaan Mariaa. Maria jäi vielä katsomaan miehen perään, kunnes hän oli häipynyt näkyvistä.

Maria käveli sängylleen. Mariaa ei väsyttänyt, mutta täytyi kuitenkin yrittää nukkua. Mutta kuitenkin Maria nukahti jo parin minuutin kuluttua. Maria näki unta Anterosta. Maria oli ihastunut.