Kaikki oli ollut silloin ihanaa. Oli mukava uhmata vanhempiaan, ja kapinoida riitaa vastaan. Mutta miksi? Miksei tyttö ole ottanut enää yhteyttä?

Romeo odotti ja odotti kärsivällisesti soittoa Julialta. "Miks sä et soita?" Romeo ajatteli katsoessaan puhelinta joka toinen minuutti. Televisio ohjelmakaan ei näyttänyt poikaa kiinnostavan. Lopulta Romeo luovutti, ja lähti ulos tuulettumaan.

Romeo kuvitteli ulkoilman auttavan unohtamaan. Mutta ei. Hiljaisuus vain pahensi pojan oloa. Tosin, hiljaisuuttakaan ei kestänyt pitkään, koska Mercutio tuli paikalle.

"No mitäs se pikkuveikka miettii?" Mercutio sanoi ivallisesti pomppiessaan penkillä. "En kummempia. Mutta sun kannattais miettiä, että millä rahalla sä uuden penkin aijot ostaa!" Romeo totesi ivallisesti. Mercutio lopetti pomppimisen ja kysyi hämillään: "Ai miten nii?" "Penkki on kohta mäsänä jos jatkat tuota pomppimista" Romeo totesi. "Ai" Mercutio totesi, ja alkoi pomppia entistä enemmän.

"Tuu säkin pomppimaan. Jaetaan sit kulut tasan!" Mercutio nauroi. "Äh, älä jaksa!" Romeo tuhahti ja nousi seisomaan. "Ei sitten, tosikko!" Mercutio sanoi ja istui penkille. "Mene ekaluokalle, mammanpoika!" Mercutio jatkoi ivallisesti. "Vedä käteen, Cuti!" Romeo sanoi ivallisesti. "Hei! Älä käytä musta tota nimeä!" Mercutio sanoi ja nousi seisomaan nyrkit pystyssä. "En en. Sori!" Romeo sanoi, mutta ei ollut ollenkaan pahoillaan. Pienenmpänä Mercution nimen lausuminen oli tuottanut päänsärkyä Romeolle. Niimpä poika oli ristinyt veljensä Cutiksi. Romeo lähti laahustamaan sisälle. Ulkoilma oli vain pahentanut tilannetta, ja Julian ajatteleminen oli entistä kipeämpää. Tyttö ei ollut ottanut yhteyttä sitten eilisen.

Romeo meni vanhempiensa uurnille. "Miks tekin jätitte mut? Miks KAIKKI jättää mut?" Romeo kysyi itseltään. "Älä huoli poika kulta. Me olemme täällä, sinun kanssasi!" hiljainen ääni sanoi jostain Romeon vierestä. Romeo säikähti ja lähti nopesti pois. Ääni oli kuulostanut Romeon äidin ääneltä. "Voi vitsi, nyt mä kuulenkin jo olemattomia! Julia, miks sä et soita!" Romeo vaikersi mennessään omaan huoneeseensa. Eihän Romeo tiennyt Julian olevan arestissa.

Romeota alkoi väsyttää. "Mä soitan sulle huomenna Julia. Jos sä et vastaa, se on ohi!" Romeo ajatteli surullisena. Poika oli riippuvainen Juliasta, eläminen ilman Juliaa ei onnistuisi, mutta poika jättäisi Julian silti, jos tyttö ei vastaisi pojan soittoihin. Romeo vaipui levottomaan uneen.

"Mercutio kulta, meillä olisi asiaa" Isabella sanoi pojalleen. Patrik istui penkille kuuntelemaan mitä Isabella aikoisi sanoa. "Kuten tiedät. me olemme jo vanhoja, emmekä elä enää kauaa" Isabella aloitti. "Vielä mitä! Mehän olemme parhaassa iässä! Muori kulta, mitä sinä höpiset?" Patrik huudahti penkiltä. "Älä viitsi. Ne pari sydänkohtausta olisi voinut viedä sinulta hengen!" Isabella totesi. "Sydänkohtausta?" Mercutio kysyi hämillään. "Niin, mutta emme ole kertoneet sinulle tai veljellesi. Mutta asiaan. Kuten sanoin, me olemme jo vanhoja emmekä elä enää kauan. Olemme laatineet testamentin, missä jätämme sinulle talomme, ja suuren osan rahoista. Romeolle annamme vähemmän, että hän pääsisi elämänsä alkuun. Voit majoittaa hänet tänne, tai heittää pihalle. Päätös on sinun. Mutta lupaa huolehtia talostamme" Isabella sanoi vakavana Mercutiolle. "Minulle? Miksi Romeo ei saa mitään? Tai väliäpä sillä" Mercutio sanoi. "Sinä et vehkeile Capuloiden kanssa, joten olet oikeutettu taloomme" Isabella sanoi, ja halasi poikaansa.

Mercutio kävi nukkumaan sekavin tuntein. Poika ei tiennyt mitä ajatella uudesta tilanteesta.

Seuraavana aamuna ennen koulubussin tuloa. Romeo pelasi uutta tietokone peliään tietämättä mitää Mercution ja vanhempien eilisestä keskustelusta. Romeon päähän ei mahtunut muuta kuin Julia, ja uusi peli. "Toivottavasti Julia tulee kouluun!" Romeo ajatteli itsekseen. Koulubussi saapui, ja Romeo lopetti pelin.

Juliaa ei näkynyt koulussa. Romeo etsi ja etsi, mutta ei. Tyttö oli ja pysyi poissa. Romeo pelkäsi jo pahinta.

"Kiva et pääsit meille!" Mercutio sanoi halatessaan Hermiaa. "Tietysti tulin kun niin nätisti kysyit!" Hermia nauroi halatessaan Mercutiota. Romeo nousi samalla koulubussista. Joku ääliö oli potkaissut Romeon repun kumoon, ja Romeon piti pakata reppu bussissa uudelleen. Romeo huomasi Hermian ja lähti tyttöä kohti. "Moi. Hermia, mulla ois asiaa" Romeo sanoi tullessaan Hermian kohdalle. "Eikö yksi Capula jo riitä?" Mercutio kysyi ivallisesti. "Riittää. Häivu Cuti. Mulla on tärkeetä asiaa Hermialle" Romeo sanoi. Mercutio suuttui silmin nähden. "Viis minuuttia!" Mercutio sanoi ja lähti sisälle. "Missä Julia on?" Romeo kysyi Hermialta Mercution kadottua. "Arestissa. Se on siellä niin pitkään kunnes se ei enää rakasta sua. Se ei saa kouluakaan käydä" Hermia sanoi pahoittelevasti. "Ai.. Mä luulin.." Romeo aloitti. "Että sillä on toinen? Ehei! Päivät pitkät se itkee koska ei nää sua. Se sano isälle että on valmis vaikka kuolemaan, mutta sua se ei lakkaa rakastamasta" Hermia sanoi. "Sano terveisiä multa. Ja sano että mä rakastan sitä" Romeo sanoi Hermialle. "Sanon sanon. Mutta sen se tietää ilman sanomistakin!" Hermia sanoi ja lähti Mercution luo sisälle. "Julia rakastaa mua vielä!" Romeo ajatteli innoissaan. Suuri kivi vierähti pois pojan sydämeltä, ja hän lähti onnellisena sisälle.
____________________________________________________
Pahoittelen edelleen lyhyyttä, yritän jatkossa saada pidempiä osia. Pelissäni on nyt korvaavat silmät, ja lisää ladattuja on tulossa. Kommentteja osasta?