"Voi Romeo! Sä olet hassu!" Julia sanoi pojalle nauraen. "Minäkö? Otan tuon kohteliaisuutena!" Romeo sanoi saaden tytön uudestaan nauramaan. "Tiedäthän sä että mä rakastan sua?" Romeo sanoi vakavana, katsoen tyttöä silmiin. "Tiedän. Mäkin rakastan sua ihan valtavasti. Eniten kuin mitään muuta" Julia sanoi hymyillen Romeolle. Poika hymyili takaisin, ja suikkasi kömpelön suukon tytön poskelle. "Mun pitää mennä. Nähään huomenna" Romeo kuiskasi Julian korvaan, ja kääntyi lähteäkseen. Julia seurasi pojan kulkua. Tontin laidalla Romeo kääntyi ja vilkutti Julialle. "Minä rakastan sinua" Julia muotoili sanat huulilleen ja meni ovelle. "Toivottavasti isä ei nähnyt Romeon käyntiä. Mä en jaksa niitä ainaisia riitoja" Julia ajatteli painaessaan oven kahvaa.

"Mitä luulet, kuinka kauan noiden suhde kestää?" Hermia kysyi veljeltään. "Viikon, ehkä" Tybalt vastasi. Kaksikko puhui hiljaa, ettei sisälle tullut Julia kuulisi heidän puhettaan. "Toivottavasti Julia ei jää kiinni.." Hermia sanoi. "Niin. Ehkä hän tietää mitä tekee" Tybalt sanoi vilkuillen olkansa yli Julian varalta. "Tuskin tietää. Juliasta on tullut varomaton. Isä on kotona, ja Julia pyysi Romeon tänne" Hermia sanoi veljelleen. "Onneks sä et sentään seurustele Monttupuun suvun jäsenen kans" Tybalt sanoi. "Niin... Mä olen sentään järkevämpi kuin Julia" Hermia sanoi vaivaututeena. Todellisuudessa Hermia oli ihastunut Mercutio Monttupuuhun. Mutta sitä ei Tybalt saisi tietää. Eikä kukaan muukaan. "Mä meen lukemaan huomisiin kokeisiin. Mä en halua siitä hylättyä!" Tybalt sanoi ja lähti huoneeseensa. Hermia jäi vielä ruokailuhuoneeseen katsomaan veljensä menoa.

"Eikö se tytön penikka totellut käskyäni? Käskin hänen pysyä erossa siitä Monttupuun pojasta!" Herra Capula ajatteli vihaisesti. Hän hieroi nyrkkiään ja nyrpisti naamaansa. Sen hän teki aina ollessaan vihainen. Tybalt tuli käytävällä isäänsä vastaan. "Iltaa isä!" Tybalt sanoi kohteliaasti. Herra Capula ei ollut kuulevinaan, vaan jatkoi matkaansa Julian huoneeseen. "Ouh, isä tietää!" Tyalt ajatteli, kääntyi ja kiiruhti Hermian huoneeseen. "Enkö minä sanonut ettei sen pojan kanssa vehkeillä? Enkä minä sanonut?" Herra Capula mumisi itsekseen. Hän oli kävellyt Julian huoneen ovelle ja oli valmiina painamassa kahvaa. "Mutta entä jos.." Herra Capula ajatteli. "Ei! En anna armoa, jos minun tahtoani ei totella!" Herra Capula sanoi itselleen ja painoi kahvasta.

Sillä välin Julia istui huoneessaan. "Minkä takia tämä typerä riita ei voisi loppua? Mä vihaan tätä!" Julia ajatteli surkeana. "Jos äiti olisi täällä, hän vastustaisi riitaa, toisin kuin isä. Äiti piti riitelyä aina tyhmänä, koska kukaan ei enää edes muista mistä suvut riitelevät! Olenkohan ainut suvun jäsen joka on koskaan rakastunut Monttupuuhun? Voi Äiti! Miks sä et olet täällä!" Julia parkaisi mielessään. Julian huoneen oven kahva painui alas, ja Julia käänsi katseensa tuliaan.

"Enkö minä sanonut, ettei sen Monttupuun pojan kanssa enää olla? Tottelitko sinä? Hah! Etpä tietenkään!" Herra Capula karjaisi tullessaan ovesta. Julia istui kauhistuneena huoneensa sohvalla. "Isä näki meidät!" Julia ajatteli kauhuissaan. Herra Capula käveli tyttärensä sängyn eteen katse tiukasti Juliassa. "Enkä minä sanonut ettei sen pojan kanssa enää olla? Enkä sanonutkin?" Herra Capula huusi. Julia pysyi vaiti, koska ei uskaltanut sanoa vastaan isälleen. "ENKÖ MINÄ SANONUT?" Herra Capula karjaisi paukauttaen nyrkillään Julian yöpöytää. "Sa-sanoin.." Julia sanoi tuskin kuiskausta kuuluvammin. Herra Capulalle tämä riitti, ja hän häipyi huoneesta. Oven sulkeutuessa Julia kuuli avaimen kiertyvän lukossa. Julia ryntäsi äkkiä ovelle, mutta liian myöhään. Ovi oli, ja pysyi kiinni. Julia ryntäsi vessan ovelle, mutta huomasi senkin olevan lukossa. Julia paukutti nyrkeillään ovea ja itki. "Olet arestissa niin kauan kunnes rakkautesi poikaan on kuollut" Herra Capulan vaimea ääni kuului oven takaa. "EI!" Julia huusi takoen ovea. "Miksi sinä kiellät minulta rakkauden? Minä rakastan Romeota, vaikka pitäisit minua täällä sata vuotta! Minä en sinun tahtoosi alistu! KUULITKO?" Julia karjui isälleen. Herra Capula oli kuitenkin lähtenyt. Julia vaipui sängylleen ja itki katkeria kyyneliä.

"Voi Julia raukka.." Hermia sanoi veljelleen. Muutama kyynel tippui Hermian vaatteille. "Olen viiden päivän kuluttua täysikäinen. Mä muutan pois, ja otan teidät mukaan" Tybalt sanoi surulliselle siskolleen. "Juliankin?" Hermia kysyi toiveikkaana. "Teidät molemmat" Tybalt vastasi katsoen Hermiaa rauhoittavasti. Kaksikko istui hiljaa monta minuuttia Hermian huoneessa. Hermia nousi ja kiiruhti vessan ovelle. "Julia? Kuuletko sinä?" Hermia kysyi hiljaa oven läpi. "Kuulen" Julian itkuinen ääni vastasi. "Kestä viisi päivää. Sitten muutamme Tybaltin kanssa pois. Hommaamme sinut ulos, jos jaksat odottaa" Hermia sanoi siskollen. "Jaksan odottaa mitä vain jotta pääsen pois täältä!" Julia sanoi. Hermia hymyili ja lähti alas.

Hermia kiirehti puhelimeen. "Mun on pakko puhua jollekkin! Mä tulen hulluks!" Hermia ajatteli tartuessaan luuriin. "Haloo?" poika vastasi puhelimeen. "No moi, Hermia täällä. Pääsisitkö meille?" Hermia kysyi pojalta. "Nyt? Tajuutsä paljon kello on?" poika vastasi hämillään. "Tajuan. Siis pääsetkö?" Hermia kysyi kärsimättömästi. "Pääsen, viis minsaa nii oon siellä" poika vastas ja sulki puhelimen. Hermia laski luurin paikoilleen ja lähti vessaan. Kenelle Hermia soitti? Ei Mercutiolle vaan...

"Mä olen kamalan näköinen! Miten musta voidaan tykätä!" Hermia ajatteli katsoessaan itseään peilistä. "Nää hiukset on kamalat. Ja meikki! Mä haluan uudistua!" Hermia parkaisi. Poika tulisi viiden minuutin kuluttua, kyllä siinä ajassa ehtii meikata uudestaan. Ja laittaa hiukset erilailla.Hermia pesi meikkinä pois ja muotoili hiuksensa uudestaan.

"Moi! Kiva et pääsit!" Hermia sanoi halatessaan Puckia. "Tietysti. Sä kuulostit puhelimessa oudolta" Puck sanoi irtauduttuaan halauksesta. "Sä olet tehnyt itselles jotain" Puck sanoi. "Joo.. " Hermia sanoi iloisena siitä että Puck oli huomannut.

"Tiesitkö sä että sä olet ihana?" Puck kysyi halatessaan Hermiaa. "Mmm... Tiesin joo. Sä olet sanonut sen ennenkin" Hermia sanoi nauraen. "Puck.. Mulla ois asiaa..." Hermia sanoi vetäytyessään irti Puckin halauksesta. "Niin?" Puck kysyi. "Mä..siis.. tota.." Hermia takelteli. "Mä taidan rakastaa sua.." Hermia sanoi hiljaa.  Puck ei sanonut pariin minuuttiin mitään. Mutta sitten..

"Niin mäkin sua, Hermia".
_________________________________________________________________
Anteeksi osan lyhkäisyys, jatkossa pidempiä. Ja ladattuja ei vielä ole, koska poistin ne vähän aikaa sitten, enkä ole uudestaan ehtinyt lataamaan. Kommentteja tarinasta?